ArtCloud tukee media-alan tulevaisuuden ammattilaisia yhteistyöllä Careerian kanssa
Nuorten, tulevaisuuden media-alan ammattilaisten tukeminen on meille tärkeää. Olemme jo pitkään tehneet yhteistyötä Careerian kanssa ja tarjonneet opiskelijoille arvokasta käytännön työkokemusta työharjoitteluiden muodossa. Tavoitteenamme on, että työharjoittelu toimii opiskelijalle hyvänä ponnahduslautana kohti työelämää. ArtCloudilla opiskelijat pääsevät tekemään opintojaan täydentäviä tehtäviä ammattilaisten tukemana ja ohjaamana. Harjoittelijat työskentelevät pääasiassa sisäisten projektien, kuten mediakirjaston, ohjevideoiden, valokuvien ja esitteiden parissa.
Tähän mennessä ArtCloudilla on ollut työharjoittelussa kuusi Careerian opiskelijaa. Yksi heistä on 19-vuotias Eetu Elomäki. Hän opiskeli Careeriassa media-alaa ja kuvallista ilmaisua ja valmistui kesällä 2023 mediapalvelujen toteuttajaksi. Noin kahden kuukauden mittainen työharjoittelu oli tärkeä osa tutkintoa. ”Harjoittelussa pääsin tekemään muun muassa videoiden käsikirjoittamista, kuvaamista, editointia, äänittämistä ja kuvien muokkausta”, Eetu kertoo. Käsikirjoitusten tekeminen oli hänelle uutta. Parasta puolestaan oli videoiden editointi. ”Haluan tulevaisuudessa tehdä video- ja äänituotannon töitä. Työharjoittelussa opituista taidoista on siinä varmasti hyötyä.”
Eetua ohjasivat työharjoittelun ajan Riku Pitkänen ja Pamela Pitkänen. Työskentely heidän ja muun tiimin kanssa sujui Eetun mukaan hyvin. ”Minua ohjattiin sopivasti ja työkaverit olivat mukavia”, hän tiivistää. Se on mukava kuulla. Myös meidän kokemuksemme Eetusta on erittäin positiivinen. Hän on hyvä ja reipas tulevaisuuden ammattilainen, jonka työmoraali ja asenne on kunnossa ja työn jälki moitteeton. Meillä on ollut jo kunnia suositella häntä tuleville työnantajille. Kiitämme Eetua mukavasta ja ahkerasta työharjoittelusta ja toivotamme onnea ja menestystä tulevaisuuteen!